KOTKAN TORIALUEIDEN KESÄ 2026
Kotkan toreilla ja torilavoilla tapahtuu! Toreilla lauletaan yhdessä, tanssitaan, tehdään ostoksia paikallisilta tuottajilta ja yrittäjiltä, nautitaan musiikista, herkuista ja kesätunnelmasta.
KOTKAN KAUPPATORI
Pari kesää toiminnassa ollut Kotkan kauppatorin yhteisterassi jatkaa toimintaansa. Tänä vuonna yhteisterassilla toimivat Kotkan Torikahvila, Kaks7 Cafe & Bar, The Van sekä Einsteinin KesäkontTori. Yhteisterassi tarjoaa parhaimmillaan jopa 1100 asiakaspaikkaa, mikä tekee siitä yhden Kotkan keskeisimmistä kesän kohtaamispaikoista.
Yhteisterassi avataan kesänavauksen yhteydessä. Kesän aikana torilavalla nähdään monipuolista ohjelmaa yhteisterassin puolesta, kuten esimerkiksi kotkalaisten rakastama yhteislaulutapahtuma Allsång, joka on ensimmäistä kertaa Kotkan kauppatorilla 11.6. Allsång På Toria vetää monilahjakkuus Teemu Seppälä ja hänen kanssaan musisoivat edellisiltä kesiltä Sapokasta tutut Juho Roslakka ja Timo Mynttinen. Juontajana toimii mm. radiosta tuttu Robi Schürmann. Laulamaan pääsee joka torstai aina elokuulle saakka. ”Hienoa, että saimme tämän yhteisöllisen hyvänmielen laulutapahtuman yhteisterassille. On ilo saada osaavat muusikot laulattamaan niin kaupunkilaisia kuin turisteja”, iloitsee The Vanin Vili Mäenpää. Meripäivillä yhteisterassi laajentaa hieman aluettaan ja luvassa on monipuolista musiikkia.
Tällä viikolla Kotkan Kesänavauksessa torilavalla on ohjelmaa torstaista lauantaihin. Torstaina lavan ottavat haltuun klo 17 alkaen Kotkan seudun musiikkiopiston ja Karhulan lukion musisoijat. Perjantaina Kotkan Kauppatien ja Kauppakeskus Pasaatin syntymäpäivien kunniaksi maksuttomassa konsertissa esiintyvät Jukka Poika ja Mascara. Lauantaina päivällä kesänavauspuheen pitää Esa Sirviö. Vikmanin tanssikoulun oppilaat esittävät taitojansa. Klo 13 lavan valloittaa haminalainen Emma Daniels. Emmaa on voinut nähdä esimerkiksi Voice of Finlandissa tai Tangomarkkinoiden laulukilpailun finaalissa vuonna 2024. Seuraavana lavalle saapuu kotkalainen Mutalahti. Lyriikoissa lauletaan Kotkan historiaa ja muita paikallisia tarinoita. Mutalahti julkaisi ensimmäisen pitkäsoittonsa – nimeltään Kotkaan takaisin – juuri ennen kesänavausta. Illalla Liitsin lenkissä kauppatorilla soi musiikkia eri vuosikymmeniltä Teemu Seppälän luotsaaman Kotka All Stars -kokoonpanon ja DJ Apun toimesta.
3.–5.6. nautitaan Kymijoen Lohisoiton 30-vuotisen juhlavuoden konserteista. Keskiviikkona avajaislohessa esiintyy 80-vuotisjuhlavuottaan viettävää kotkalaislähtöinen huippusaksofonisti ja suuri jazzmuusikko Eero Koivistoinen yhtyeineen. Torstaina kuukausimarkkinoiden yhteydessä Markkinalohessa esiintyy Kajos, joka on Nordic Folk -yhtye, jonka musiikki innoittuu suomalais-karjalaisesta mytologiasta ja jykevästä luonnonvoimasta. Perjantaina 5.6. Lohisoiton lounaskonsertissa esiintyy That band from Finland. Kappaleet ammentavat vaikutteita niin countrysta ja americanasta kuin klassisesta rockista ja takavuosien pop-klassikoista.
12.6. Kauppatorilla päästään tutustumaan tämän kesän suurtapahtumiin. Torilla järjestetään Kotka-Jukolan avajaiset ja Kotkan Meripäivien etkot. Etkot käynnistyvät klo 14 Lasten Meripäivien ohjelmalla. Päivän aikana kuullaan Jukolan avajaispuheet sekä haastattelut ja illalla torivieraille esiintyvät Yrjänä, Kukkatalo ja Willamomafia. Torille tuodaan viikonlopuksi screen, mistä voi seurata Venlojen sekä Jukolan viestiä.
27.6. Kotka Rock’n Blues ry järjestää perinteisin livemusiikki kesäpäivän. Päivän aikana kuullaan 8 eri bändiä esittäen bluesia sekä monen tyylin rockia kevyemmästä raskaampaan.
2.7. KukkoBoys pysähtyy kiertueellaan kauppatorille. Kukko Boys orkesteri on lieksalainen pitkän linjanviihdeorkesteri ja tänä vuonna juhlii 25 vuotista juhlavuotta.
Kotka Hot Roddersin Torimiitit alkavat 11.6. ja torilla nähdään joka toinen torstai klo 18–21 upeita ja erilaisia ajoneuvoja. Miittejä järjestetään syyskuun lopulle saakka.
Heinäkuussa Kotkan Meripäivillä torialueella nähdään toriyrittäjiä, ruokakojuja sekä mahdollisesti aktiviteettejä. Torilla on käytössä myös lisäterassialueita ja tapahtumaohjelmaa.
At Loei Thai Food Station on vakiinnuttanut paikkansa Kotkan kauppatorilla ja jatkaa toimintaansa tulevana kesänä tutulla sijainnillaan toriparkin sisäänkäynnin läheisyydessä.
Tänä vuonna kauppatorin jäätelömyyntiin saatiin monille tuttu toimija, pitkän linjan kotkalainen yrittäjä Kati Albrecht. Torin myyntipiste tarjoaa laajan valikoiman Ingmanin jäätelötuotteita. Valikoimaan kuuluvat muun muassa softis-jäätelö usealla makuvaihtoehdolla, laaja kattaus irtojäätelömakuja, erilaiset jäätelöannokset lisukkeineen sekä kahvi- ja jäätelöpohjaiset juomat. Tarjolla on myös kattavasti vaihtoehtoja erityisruokavalioihin, kuten vegaanisia, maidottomia ja gluteenittomia tuotteita.
Kauppatorille ovat palanneet talvitauolta tutut torikauppiaat; Husun kukka kukkien ja Hokkasen puutarha kasvisten, vihannesten ja marjojen kanssa. Kotkan Leipä ja vaatemyyjät palvelevat myös torikävijöitä. Satokauden alkaessa marjamyyjät palaavat viime kesältä tutulle paikalle Pasaatin sisäänkäynnin lähettyville.
Perinteiset kuukausimarkkinat jatkuvat tuttuun tapaan Kotkan kauppatorilla joka kuun ensimmäisenä torstaina. Kauppatori on avoinna päivittäin, ja torille ovat tervetulleita kaikki myyjät. Torikauppiaaksi voi ryhtyä matalalla kynnyksellä – tarjolla on mahdollisuus myydä niin tuotteita, käsitöitä kuin leivonnaisiakin. Lauantaisin järjestettävät peräkonttikirppikset tarjoavat oivan tilaisuuden laittaa kiertoon omia aarteita ja myydä omia tuotoksiaan.
KARHULAN TORI
Karhulan toripäivät ovat keskiviikko ja lauantai, jolloin tori on vilkas myynti- ja kohtaamispaikka. Toripäivinä Karhulan torilta löytyvät lähituottajien ja -viljelijöiden tarjonta parhaimmillaan. Myynnissä on myös paikallisten leipomoiden tuotteita, kädentaitajien töitä, liha- ja kalatuotteita. Herkulliset lihapiirakat, possot ja letut torikahvien ohella luovat hienon toritunnelman.
Kymijoen Lohisoitto jalkautuu lauantaina 6.6. Karhulan torille. Luvassa on Lasten Lohisoitto Kissoja ja kultaa. Konsertti järjestetään yhteistyössä Kotkan seudun musiikkiopiston kanssa. Kirsi Kunnaksen rakastetuimmista lastenrunoista ja musiikista koottu esitys ihmettelee maailmaa ja pohtii, onko kaikki mikä kiiltää sittenkään kultaa.
Esteetön Kotka -päivää vietetään Karhulan torilla 10.6. klo 10 alkaen. Päivän aikana voi tutustua esteettömyyden teemoihin, kokeilla erilaisia apuvälineitä ja seurata ohjelmaa lavalla. Perinteinen Esteetön Kotka -palkinto jaetaan tapahtumassa.
13.6. torilla järjestetään perinteinen eläkeläisten laulutapahtuma.
Classic Mustang cars -tapahtuma tuo Karhulan torille 15.8. paljon nähtävää ja ihailtavaa.
Elokuussa Karhulan torilla järjestetään Maailma Kymissä -tapahtuma lauantaina 22.8., jossa luvassa on monikulttuurista ohjelmaa ja esiintyjiä.
KARHUVUOREN JA SAPOKAN TORI
Myyntipaikkoja on varattavissa Karhuvuoren ja Sapokan torille. Sapokan torille suunnitellun saunan valmistelu etenee. Hankkeelle myönnetty ympäristölautakunnan poikkeamislupa sai lainvoiman toukokuun alussa ilman valituksia. Alkuperäisestä tavoitteesta poiketen toiminnan aloitus siirtyy kesästä 2026 myöhemmäksi, sillä lupaprosessi kesti ennakoitua pidempään. Varsinainen suunnittelu päästiin käynnistämään kunnolla vasta luvan varmistuttua. Kohteesta rakentuu korkeatasoinen, arkkitehdin suunnittelema sauna- ja palvelukokonaisuus, jonka tavoitteena on tuoda alueelle uusi ympärivuotinen kohtaamispaikka niin kaupunkilaisille kuin matkailijoillekin. Saunomaan Sapokan torilla päästään kyllä, ja tarkemmasta aikataulusta tiedotetaan myöhemmin erikseen.
Sapokan torilla kesän ajan kävijöitä palvelee kotkalainen Fråbär, joka myy jääjogurttituotteita. Suunnitteilla on myös viikoittaisia tanssitunteja ja aktiviteettejä perheen pienemmille.
Kotkan Kauppatien tavoitteena on kehittää Kotkan toreja niin nyt kuin tulevaisuudessa ja vahvistaa niiden roolia elävänä osana Kotkaa. Tavoitteena on luoda toreista viihtyisiä kohtaamispaikkoja sekä tarjota monipuolisia tapahtumia kaupunkilaisille. Toimintaa kehitetään torikävijöitä ja -myyjiä varten. Kotkan Kauppatie toivoo aktiivista vuoropuhelua ja kannustaa kaupunkilaisia sekä yrittäjiä jakamaan ajatuksiaan ja ideoitaan. Tervetuloa torille – ja poikkeamaan myös toimistolla, kannustaa Kotkan Kauppatien tori- ja markkinakoordinaattori Juho Kivistö.
Torilla tavataan – tervetuloa mukaan kesän tapahtumiin!

